Musta tuntuu että joka puolella äitiys on ihanaa, perhoset lentelee ja elämä on yhtä juhlaa. On varmasti niitäkin ketkä kertoo totuuden, mutta aika harvassa on. Tuntuu, että esimerkiksi Facebookin ryhmissä mitä vain kirjotatkin, niin lastensuojeluviranomaisia jo soitellaan. Jopa se, että menin tuuletusaukkoa sanomaan kurkistusluukuksi, sai aikaan kommentin, josta tuli mieleen, että kesähelteillä grillaan vauvaani. Joten ajattelin, että fuck it. Mikäli joku haluaa tulla henkilökohtaisesti tai sossun kanssa meille, niin tulkoon, keitän kahvit! Sillä tosiasia on, että vaikka äitiys on välillä ihan perseestä, niin meillä voi lapsi hyvin. Koti on siisti ja vauva saa hellyyttä ja läheisyyttä ja perustarpeet on aina kunnossa, äitiä lukuunottamatta, äidiksi tulemisen jälkeen voit unohtaa omat perustarpeesi.

Näin kirjoituksen raskaana olevasta, joka totesi, että raskaana oleminen on ihan kamalaa ja toivoisi, että lapsi tulisi pihalle jo. Oli pakko kommentoida (ilmoitustenkin uhalla), että ei se helpota, välillä toivoisin, että voisin työntää tuon vauvan takaisin vaikka vuorokaudeksi, jotta voisin nukkua univelat pois, syödä rauhassa ja käydä tunnin suihkussa.

Raskausajan huonoja puolia oli itsellä ehdottomasti se, että olin todella kipeä. Alaselkä vaivasi ja nivuset särkivät liitoskipujen lisäksi niin etten päässyt liikkumaan. Vauvan tullessa riemuitsin siitä, että pääsen taas pitkille kävelylenkeille vaunuillen, aina silloin kun vaan jaksan.

Tässä muutama asia jonka olisin halunnut tietää ennen vauvan tuloa (vaikka en olisi konkreettisesti tajunnut sanomallakaan):

Vauvan syöttäminen. Jo pelkästään imettäminen oli minulle itsestään selvyys, joka ei sitten mennytkään niinkuin piti. Sairaalasta kotiin lähdettyä tajusin, että mitä jos imettäminen ei onnistukkaan? Pakkohan meillä on olla jotain ruokaa vauvalle. Ja niinhän siinä kävi, onneksi haettiin korviketta heti kotiin päästyä. Ilman avopuolisoa ja hänen äitiään emme olisi varmasti osanneet ostaa oikeaa korviketta. Asia mitä ei vain yksinkertaisesti voi tietää varsinkaan ensimmäisen lapsen kohdalla. Ja se, että vauvaa tosiaan syötellään vähintään 3 tunnin välein, niin pitkälle kunnes oppii nukkumaan pitempiä pätkiä. Tosiaan hyvästit yöunille. Ihmettelin kun joka paikassa korostetaan, että nuku vielä kun voit. No minä nukuin työtä käskettyä, tajuamatta että tosiaan synnärillä valvottiin noin viikko niin, että silmäpussit ylsi napaan asti. Noin kahden kuukauden iässä vauva alkoi nukkua pisimmillään ensimmäistä kertaa 6-9 tunnin pätkän, mutta jos vauva nukahtaa 22 aikaan illalla ja herää puoli 6 syömään, niin menetkö itse nukkumaan myös tasan kello 22? Et varmasti, koska ihan yhtälailla se Samba-karnevaali pyörii siellä päässä, olit sitten raskaana tai et, lapsellinen tai et.

Vauvan itku. Vaikka vauva on nyt jo 2,5 kk, niin en kyllä tunnista vieläkään, että mikä itku on mitäkin. Voin vain päätellä sen siitä, että kuinka kauan on viimeisestä syötöstä ja koska ollaan viimeksi nukuttu ja kuinka paljon. Käytämme Baby Feed-sovellusta, jonne merkataan kaikki vauvaan liittyvä, joten voin aina nopeasti tarkistaa milloin on viimeksi tehty mitäkin, koska univelan kertyessä en todellakaan muistaisi, koska on viimeksi syöty ja kuinka paljon. Ja varsinkin kun neuvolassa kysyvät päivittäisiä määriä. Musta on hienoa, että on näitä superäitejä jotka osaavat kaiken ja tietävät kaikesta kaiken. Mä en ole, enkä sitä kiellä, mutta en mä usko että se tekee musta huonomman äidin, joudun vaan kokeilemaan vähän enemmän ja tekemään enemmän töitä tietääkseni, että mikä milläkin hetkellä on hätänä.

Oma hygienia. Meillä vauva on ”virkeä” tapaus. Nukkuu noin 14 tuntia päivässä, normaalin 16-18 tunnin sijaan. No joo, eihän 10 tuntia hereillä päivässä ole paha. Mutta jos vauva itkee koliikkipäivänä noin 7 tuntia päivästä, syö tunnin, vaipan vaihdot ja kylvyt vie toisen tunnin, hymyilee 15 min ja 45 min ihmettelee, niin voi miettiä missä välissä käy suihkussa. Parasta synnytyksessä oli se, että mun suoli alkoi vihdoin toimia päivittäin (jep, ällövaroitus). Ainoo ongelma on, etten enää ehdi tyhjentämään sitä päivittäin. Ellen halua ottaa huutavaa vauvaa mukaani pällistelemään niin, että koko kerrostalo raikaa. Jos jotain positiivista, niin KYLLÄ, se 15 minuutin hymyily korvaa sen 7 tunnin huudon, se on saavutus, jonka eteen oot tehnyt monta tuntia töitä.

Miehen käsitys päivistä. Tätä ei voi korostaa liikaa. Tätä toitotetaan joka paikassa koko ajan, miehet ei käsitä sitä, millaista on olla pienen lapsen kanssa kotona. TÄMÄ ON TOTTA. ”Sehän nukkuu koko aamupäivän”. Ööö... ei aina nuku. Ja sit ku se nukkuu, niin on pyykit, tiskit ja lattiat. Suihkussa käynti, vessassa käynti ylipäätänsä ja siihen päälle vielä se, että vauva nukkui viime yönä noin 5 tuntia, nukuinko minä siis... en? Itse varsinkin olen huomannut sen, että kun saisin miehen vahtimaan vauvaa, olen itse jo yleensä ihan loppu. Olen yleensä siinä vaiheessa jo niin ärtynyt, että ärtymys tarttuu mieheen, jonka purkaa sitten vauvalle kiukuttelemalla (esim. ihmettelemällä, että mitä sä taas huudat?). Siinä kohtaa yleensä itse taas vaan kerää ittensä ja menee vauvalle lässyttelemään, koska ei se vauvan syy oo, jos sillä on maha kipeä, mutta kukaan ei voi asialle mitään. Mutta siinä kohtaa kun mies käyttää viikonloppunsa Xboxilla pelaamiseen, niin ei voi kun kateellisena katsella vieressä, samalla kun lässyttelee vauvalle tyhjänpäiväisyyksiä ja vääntelee naamaansa.

Ihmettelen kyllä suuresti, ettei isommille lapsille herää epäluulo sanonnasta, että jos vääntelee naamaa niin se jää siihen asentoon, koska onhan se outoa ettei äidin naama muutu, vaikka aamusta iltaan vääntelee naamansa vauvalle?

Jeps, mutta tässä muutama ajatus, saa nähdä kestääkö bloginkirjotus taas vain yhden kirjoituksen verran (niinkuin yleensä) ja toisekseen, koska nukutaan seuraavat pitemmät päikkärit, niin että jää ylimääräistä aikaa. Tänään olen jo ehtinyt siivota ja käydä suihkussa ennen kello neljää, luksusta!